On vain yksi oikea tapa tulkita Raamattua

  Kuka päättää miten Raamattua kuuluu ymmärtää?

  Onko Raamattu oikeasti niin vaikeatulkintainen kuin väitetään?

Kirjailijan tarkoitus vai lukijan oma kokemus?

  Opiskellessani kirjallisuutta muutama vuosikymmen sitten yliopistossa yksi peruskysymyksistä koski kirjallisen teoksen tulkinnan painopistettä: pitäisikö suurin painoarvo antaa 1. teoksen tekijälle ja sen selvittämiselle mitä hän on tarkoittanut kertoa vai 2. itse teokselle ja sen rakenteellisille ja tyylillisille ominaisuuksille vaiko 3. vastaanottajalle eli lukijalle ja vaikutelmille joita teos hänessä synnyttää?

Kuva: Pixabay / Julian Hacker

Runoudesta kiinnostuneena kolmas vaihtoehto tuntui minusta tärkeimmältä. Minua kiinnosti siis eniten reseptioestetiikka eli vastaanottokokemuksen tutkiminen. Ei ole mitään järkeä yrittää selvittää runoilijan tarkoitusta ja hänen sisäisiä ja ulkoisia vaikuttimiaan teoksen luomisessa, koska runous tyypillisesti on tarkoituksellisen monimerkityksistä, hämärää, korkealentoista, katkelmallista ja tuokiokuvamaista, jopa tajunnanvirtamaista. Runoilija itsekään tuskin tietää kauhean tarkasti mitä hän on yrittänyt säkeillään sanoa!

Vaikka vastaanottokokemusta tutkitaan tiukasti teoksen viitekehyksessä, eri vastaanottajien eli lukijoiden tulkinnat yhdestä ja samasta teoksesta saattavat erota toisistaan melkoisesti.

Jos tutkittavana onkin vaikka omaelämäkertateos, tilanne on toinen. Silloin tekijä ihmisenä ja tekijän tarkoituksen selvittäminen on ainoa oikea lähtökohta. Mitä kirjailija haluaa kertoa itsestään? Samoin on tietokirjallisuuden laita, jossa kirjailijan on suorastaan ensisijaisen tärkeää ilmaista tarkoituksensa mahdollisimman selvästi. Tiedon jakaminen on tietokirjan tärkein tehtävä. Vastaanottaja tarttuu teokseen saadakseen tietoa, jota kirjailija on tarkoittanut jakaa. Tietokirjan kohdalla lukijoiden ymmärrys siitä mitä kirjassa sanotaan on yhteneväinen. Jotain olisi pahasti pielessä jos eri lukijat päätyisivät kovin erilaisiin tulkintoihin vaikka keittokirjasta!

  Yksi ihanimmista asioista uskovaiseksi tulossani oli Raamatun lukijaksi tuleminen. Vaikka Raamattu on monin paikoin hyvin runollinen kirjakokoelma, se on ensisijaisesti kristinuskon, joka on ilmoitususkonto, pyhä kirja. Raamatun ovat kirjoittaneet uskovaiset ihmiset Jumalan Pyhän Hengen innoittamana ja ohjaamana. Koska Raamattu on Jumalan ilmoitusta ihmisille, sen perimmäisenä tekijänä on pidettävä Jumalaa. 

Raamatun kohdalla ilmoittajan eli Jumalan tarkoituksen selvittäminen ja ymmärtäminen on ainoa oikea lähtökohta lukemiselle.

Selkeämpi kuin moni kuvittelee

  Väitän että Raamattu on paljon selkeämpi ja helpompi ymmärtää kuin yleisesti luullaan. Sehän olisikin omituista jos Jumala olisi antanut Raamatun muodostua monimerkityksiseksi ja hämäräksi, kun Hänen tarkoituksensa oli ilmoittaa ihmisille itsensä ja tahtonsa.

Raamattua hämäräksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi väittävät tapaavat perustella väitettään sillä että uskovaisetkin keskenään riitelevät siitä miten Raamattua oikeasti pitää tulkita. Tämä on mielestäni räikeä olkinukke-argumentointivirhe. Todellisuudessa uskovaisten kesken vallitsee laajasti hyvin yhtenäinen ymmärrys siitä mitä Raamatussa sanotaan ja opetetaan. On joitain harvoja kiistakysymyksiä, kuten oppi Jumalan ennaltamääräämisestä. Sanalla uskovainen viittaan niihin kristittyihin jotka kunnioittavat Raamattua erehtymättömänä Jumalan kirjoitettuna sanana. 

Minusta vaikuttaa että Raamattua vaikeatulkintaiseksi väittävien ongelmana on pikemminkin se etteivät he halua hyväksyä sitä mitä siellä lukee! 

  Olen kuullut englanninkielisen sanonnan joka sopii Raamatun ymmärtämisen perusperiaatteeksi: "If the Scripture makes plain sense, seek no other sense, lest you make nonsense." Eli jos raamatunkohta on sellaisenaan ymmärrettävä, älä etsi muuta merkitystä, jotta et päätyisi tekemään hölynpölytulkintoja.

  Jos palaan vielä alussa mainitsemaani kysymykseen kirjallisuuden tulkinnan oikeasta lähtökohdasta, siis että onko se 1. tekijän tarkoituksen selvittäminen, 2. teos ja sen teksti sinänsä vaiko 3. kunkin lukijan oma kokemus, niin Raamatun osalta kohdat 1. ja 2. ovat nähdäkseni molemmat oikeita lähtökohtia. Raamatun teksti sinänsä puhuu puolestaan. Jeesus on Jumalan Sana lihaksi tulleena, kun taas Raamattu on Jumalan kirjoitettu sana. Jeesuksen persoona löytyy Raamatusta kirjallisessa muodossa!

"Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään." (2. Tim. 3:16)

Tavallisia ihmisiä

  Jumala toimii tavallisten ihmisten kautta, mikä tarkoittaa, että kenen tahansa meistä.

  Jopa itse Jeesus maailmassa ollessaan oli aikalaistensa silmissä yllättävän, suorastaan epäilyttävän tavallinen.

Tuulitakkimies kello neljän ruuhkassa

  Opiskeluaikoina minulla oli tapana viihdyttää itseäni katselemalla ihmisiä kun istuin iltapäivän ruuhkassa bussipysäkillä koulupäivän jälkeen. Päättelin ohikulkevien tuntemattomien ulkoisesta olemuksesta millaisia he mahtavat olla ja millaista arkea elävät. En tuijottanut vaan vaivihkaa havainnoin. 

Kuva: Pixabay / StockSnap

Jos ohi käveli vaikka hienosti pukeutunut keski-ikäinen nainen, kuvittelin että hän työskentelee ehkäpä tapahtumajärjestäjänä kulttuurialalla, hänellä on vaativa maku ja varakkaana rouvana hän on juuri matkalla Stockmannille ostamaan kalliita juustoja viikonlopun kutsuja varten. Tähän tapaan. Hieman nolottaa kertoa itsestäni tällaista, koska onhan omien ennakkoluulojensa ruokkiminen mielikuvituksella typerää ja vähän ylimielistäkin. Mutta tietystä syystä haluan kertoa tästä.

Nimittäin eräänä päivänä ihmisvilinässä käveli hyvin tavalliselta näyttävä mies tuulitakissa. Ajattelin että tuossapa on tavallinen ihminen: hän kulkee kenenkään huomaamatta tavallisissa asioissaan kello neljän ruuhkassa, tekemättä koskaan mitään huomiota herättävää. Ja juuri silloin, uskokaa tai älkää, mies pysähtyi, nosti kätensä kohti taivasta ja huusi kovaan ääneen "Kristus on noussut kuolleista!" Sitten hän jatkoi matkaansa. Ihmiset ympärillä vilkaisivat miestä, ja itse katsoin häntä hämmästyneenä. Sainpahan nenilleni, ajattelin. 

Nyt jälkeenpäin uskovaiseksi tultuani olen miettinyt että ehkä Jumala johdatti minut todistamaan tapahtumaa ja sen kautta omaa ennakkoluuloisuuttani. Ennakkoluuloihimme ja kokemuksiimme tavanomaisuudesta perustuvat luokittelut ovat tämän maailman juttu. Jumalan hengellinen todellisuus puolestaan toimii omalla tavallaan eivätkä siihen maailman luokittelut päde.

Lisäksi tapahtuma saa minut ajattelemaan sitä Raamatun opetusta, että Jumala toimii tavallisten ihmisten kautta, mikä tarkoittaa että kenen tahansa meistä. Nyt olen itsekin uskovainen tuulitakkinainen. Meidän ei tarvitse olla erityisiä, silmää tekeviä, vaikutusvaltaisia tyyppejä tullaksemme kutsutuiksi Jumalan omiksi ja Hänen evankeliuminsa julistajiksi. 

"Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme." (2. Kor.4:7)

Epäilyttävän tavallinen

  Jopa itse Jeesus, joka Jumalan Poikana sentään oikeasti oli ja on erityinen muiden ihmisten joukossa, oli kuitenkin yllättävän tavallinen aikalaistensa silmissä. Tavallisuus oli yksi syy miksi ihmiset suhtautuivat Jeesukseen epäilevästi.

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan kuinka Jeesuksen julkisen toiminnan alkupuolella Hänen ihmeelliset puheensa herättivät ihmisissä ärtymystä. "Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän", Jeesus oli sanonut, sekä "Minä olen elämän leipä."

Ihmisissä herätti ärtymystä nimenomaan se, että näin ihmeellisiä asioita itsestään puhuva Jeesus oli ihminen, kuten he itsekin, ja kaiken lisäksi samalta paikkakunnalta, minkä vuoksi he tiesivät Hänen vanhempansa. "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika? Me tiedämme hänen isänsä ja äitinsä. Kuinka hän voi sanoa tulleensa alas taivaasta?" (Joh. 6:42)

Kun tavalliset ihmiset alkoivatkin kuunnella Jeesusta, vaikutusvaltaisessa asemassa olevat uskonnolliset johtajat eli ylipapit ja fariseukset raivostuivat "rahvaan ymmärtämättömyydestä". 

  Mutta tavallisesta ihmisyydestään huolimatta Jeesuksessa tunnistettiin olevan jotain ainutlaatuista. Jeesusta ensimmäisen kerran pidättämään lähetetyt miehet palasivat tyhjin käsin ja totesivat: "Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän." (Joh. 7:46) Ja ihmiset jotka olivat kuunnelleet Jeesuksen opetusta Kapernaumin kaupungissa sapattina "olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan, sillä hän puhui niin kuin puhuu se, jolla on valta." (Luuk. 4:31-32)

Jumalan luomukset ja ihmisten luomukset

  Onko sydämentahdistinta kantava ihminen kyborgi? Tuleeko tekoäly saavuttamaan ihmisen kaltaisen tietoisuuden?

  Uudenlaiset filosofiset kysymykset ja tekoälyä koskevat tulevaisuushahmotelmat uhmaavat tervettä järkeä. On hyödyllistä pysähtyä ajattelemaan perusasioita kuten Jumalan luomusten ja ihmisten luomusten välillä kulkevaa ylittämätöntä rajaa.

Inhottavaa filosofiaa

  Pohdintani alkoivat viitisentoista vuotta sitten käydystä leppoisasta keskustelusta koskien avoimesta ikkunasta sisään pörrännyttä hyönteistä. Keskustelukumppanini tuumasi kepeän filosofisesti että hyönteiset ovat tavallaan kuin pieniä koneita. Niillä ei ole tietoisuutta, tunteita eikä ajatuksia. Ne vain toimivat määrätyllä tavalla kuin ohjelmoidut pikku laitteet.

Kuva: Pixabay / Harald Matern

Vertaus tuntui minusta inhottavalta. Olisin halunnut esittää vastalauseen, mutta en osannut sanoa mitään. 

Samaa vaikeasti selitettävää inhotusta olin tuntenut kun aikoinani luin jostain yliopisto-opintojeni kurssikirjasta ajatuksen ihmisen "koneistumisesta". Kirjailija tuumasi että silmälasien, tekonivelten, sydämentahdistimien ja vastaavien apuvälineiden myötä ihminen on tavallaan muuttunut kyborgiksi, tieteiskuvitelmien biologiseksi eliöksi johon on yhdistetty tekniikkaa. 

Viime vuosina olen tuntenut tuota inhotusta moneen kertaan. Tunnen sitä kuullessani tervettä järkeä uhmaavia näkemyksiä ja tulevaisuushahmotelmia tekoälystä. Muutoin järkeviltä vaikuttavat ihmiset ehdottavat että tekoälyä tulisi kohdella ihmisen kaltaisena persoonana ja että tulevaisuudessa sille pitää turvata jonkinlaiset sovelletut ihmisoikeudet.

 

Ylittämätön ero

  Uskoon tultuani olen pohtinut enemmän ja aiempaa johdonmukaisemmin todellisuuden perusasioita: maailmankaikkeuden syntyä, Luojaa, luomista, olioiden luokkia, oikean ja väärän perusteita, elämän tarkoitusta. 

Nykyään ymmärrän miksi yllä mainitsemani filosofiset ajatukset aiheuttavat minussa inhotusta. Kyborgi-ajatuksia esittäneen kirjailijan teesinä oli, että meidän pitäisi luopua luonnollisen ja epäluonnollisen / keinotekoisen välisestä erottelusta. Juuri se on minusta vastenmielistä! 

Otetaan tuo hyönteisesimerkki. Vaikka itsekin läimin kesäisin hyttysiä kuoliaaksi aivan huoletta, pidän vastenmielisenä Jumalan luomien elävien olentojen vertaamista ihmisen rakentamiin koneisiin. Jumalan luomina hyönteisille kuuluu jonkinlainen pyhyys ja kunnioitettavuus joka koneilta puuttuu. Vaikka minut onnistuttaisiin vakuuttamaan että hyttynen ei alkeellisen hermostonsa takia varsinaisesti tunne kipua eikä kärsi, en ikimaailmassa esimerkiksi nyppisi jalkoja elävältä hyttyseltä. Sen sijaan koneen voisin purkaa osiinsa silmääkään räpäyttämättä.

Kuva: Pixabay / Erez Krukower

Googlasinpa vielä huvikseni sanan kyborgi, ja kuinka ollakaan, edellä mainitsemani kahjo ajatus on päätynyt Wikipediaankin: "Periaatteessa kyborgin määritelmä kattaa nykyään esimerkiksi sydämentahdistinta käyttävän ihmisen." (Wikipedia-artikkeli: Kyborgi) En tunne ketään jolla on sydämentahdistin, mutta eikö tuo ajatus ihan yleisesti ole loukkaava? Ihan kuin sydämentahdistin tekisi kantajastaan vähemmän ihmisen, joksi Luoja on hänet luonut.

  Entä AI-jutut? Minulle on selvää, ettei tekoäly milloinkaan voi saavuttaa ihmisen kaltaisuutta. Vaikka siitä tulisi ihmistä miljoona kertaa älykkäämpi, vaikka se saavuttaisi jonkinlaisen itsetietoisuudelta vaikuttavan tilan ja vaikka se olisi ohjelmoitu sanomaan, tai se itseohjelmoitumisen seurauksena sanoisi, että sillä on tunteet, niin ei se silti olisi ihmiseen verrattavissa. 

Me ihmiset emme nimittäin ole ihmisiä sillä perusteella, että olemme älykkäitä, tietoisia, itsetietoisia ja tuntevia, vaan sillä perusteella, että olemme Jumalan ihmiseksi luomia eläviä olentoja. 

Artefaktit eli ihmisten luomukset

  Meidän ja tekoälyn tai koneiden välillä on ylittämätön kategorinen ero. Meillä on eri alkuperä, eri luoja.

  Minua ilahduttaa että on olemassa sana artefakti. Laajassa, filosofisessa merkityksessä se tarkoittaa ihmisen luomaa. Kaikki ihmisen jotain tarkoitusta varten suunnittelemat, rakentamat, muovailemat ja tuottamat asiat ovat artefakteja aina taidemaalauksista ja sävelmistä tieverkostoihin, käyttöesineisiin, koneisiin, ohjelmistoihin ja vaikka siihen tekoälyyn. 

Nykyään jotkut ovat sitä mieltä että kaikki maailmankaikkeudessa on viime kädessä samaa luontoa: ihminen on luontoa ja niin ollen ihmisen toiminta on luontoa ja kaikki mitä ihminen tekee luonnon aineista, olipa lopputuote kuinka teollinen tahansa, on luontoa. Eli taas tämä pyrkimys sekoittaa luonnollinen ja epäluonnollinen, tai Jumalan luoma ja ihmisen luoma. Artefakti-sana on tällaisissa keskusteluissa käyttökelpoinen jäsennyksen väline.

Kaikki on luontoa -ajattelutapa on omiaan mitätöimään moraalisen kritiikin. Kaikki mitä ihminen keksiikin tehdä esitetään viime kädessä luonnollisena ja siten tavallaan oikeutettuna. Me kristityt kuitenkin tiedämme että langenneen luontonsa takia ihminen aivoittelee monenlaista pahaakin (1. Moos. 8:21)

Kuva: Pixabay / olcay ertem

Sanan artefakti käyttäminen ilahduttaa minua siksikin, että luokitellessaan viittauksen kohteensa yhteen pelkästään sen perusteella, kuka niiden luoja on, se tulee herättäneeksi tärkeän kysymyksen: kuka sitten on kaiken muun luoja? 

  Minusta tuntuu, että erilaiset tavat hämärtää luonnollisen ja keinotekoisen – tai Jumalan luoman ja ihmisen luoman – välistä rajaa saattavat olla sielunvihollisen juonia harhauttaa ihmisiä unohtamaan kysymyksen luomakunnan Luojan olemassaolosta.

"Mutta kysypä eläimiltä, niin ne opettavat sinua,

ja taivaan linnuilta, niin ne ilmoittavat sinulle;

 tahi tutkistele maata, niin se opettaa sinua,

ja meren kalat kertovat sinulle. 

Kuka kaikista näistä ei tietäisi,

että Herran käsi on tämän tehnyt,

 hänen, jonka kädessä on kaiken

elävän sielu ja kaikkien ihmisolentojen henki?" (Job 12:7-10; käännös 1933/38)

Uuden vuoden lupaukseni: Yritän elää kuin Joosef

  Kun ajallisen elämän huolet uhkaavat täyttää mieleni, yritän vakaasti luottaa Herraan niin kuin Vanhan Testamentin Joosef. 

  Olen laatinut itselleni "joosefmaisia" periaatteita joita pyrin soveltamaan elämässäni tänä vuonna (ja toivottavasti siitä eteenpäinkin).

Otan vaikeudet tilaisuuksina

 

"Herra oli Joosefin kanssa, ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan." (1. Moos. 39:2)

  Kaikista Raamatun uskon esikuvista Vanhan Testamentin Joosef innoittaa minua eniten. Joosefin kertomus löytyy Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, luvuista 37 ja 39-50.

Kuva: Pixabay / Achim Ruhnau

  Millaisena uskon esikuvana näen tämän Jaakobin ja Raakelin pojan, "uniennäkijän", jonka kateelliset veljet möivät orjana Egyptiin, mutta joka nousi lopulta faraon korkeaksi käskynhaltijaksi?

Joosef otti vaikeat olosuhteet ja karmeat vääryydet, joiden uhriksi hän joutui, tilaisuuksina palvella Jumalaa ja antautua Hänen suunnitelmiensa toteutumisen välineeksi. Hän halusi olla hyvänä todistuksena isiensä uskosta vieraalla maalla, vieraan kansan keskuudessa. Hän käytti Jumalalta saamiaan lahjoja ja kiitosta saadessaan antoi kunnian Jumalalle.

  On lukemattomia tapoja käyttää vaikeuksia tilaisuuksina palvella Jumalaa ja antaa Hänestä ja kristinuskosta hyvä todistus ympärillä oleville ihmisille. 

Esimerkiksi sairastunut uskovainen voi entistäkin lujemmin turvautua armolliseen Jumalaan ja olla muille todistuksena siitä, että Hän on ylistyksen arvoinen niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Jobin kertomuksesta tiedämme, että tuollainen todistus on Jumalan mielen mukainen. Emme usko Jumalaan siksi että saisimme Häneltä onnellisuutta tai helpon elämän, vaan Hänen itsensä takia.

Yksinäisyydestä kärsivä tai vastoin tahtoaan sinkkuna elävä uskovainen voi omistaa aikansa Raamatun tutkimiselle, rukoilemiselle, Jumalan kanssa lähentymiselle. En tarkoita että yksinäisyys tai omien toiveiden vastainen sinkkuus tulisi hyväksyä lopullisena elämäntienä eikä se useimmissa tapauksissa sellainen olekaan. Mutta elämänvaiheen voi ottaa tilaisuutena omistautua Jumalalle entistä kokonaisvaltaisemmin arjessa.

En kanna turhia taakkoja

  Joosef ei kantanut turhia taakkoja eli ei vaikuttanut liiemmin murehtivan asioita, menneitä tai tulevia, jotka ovat yksin Kaikkivaltiaan käsissä. Joosefin elämässä oli suuria vaikeuksia ja raskaita menetyksiä, mutta hän kulki niin kevein askelin kuin mahdollista. 

Joosef ei vastustanut ja osoittanut mieltään niitä kamalia asioita vastaan joita Jumala hänelle salli. Hän ei katkeroitunut. Ainakaan mitään sellaista ei kerrota Raamatussa. Nöyrtyminen ja hyväksyminen on helpompi tapa elää. 

Joosefin kertomus on ihmeellinen: hänen nuorukaisena näkemänsä enneunet toteutuivat traagisten tapahtumien kautta tavalla joka muutti kokonaisten kansakuntien kohtalon. Mutta jos olisimme tavanneet Joosefin vaikka siinä vaiheessa kun hänet orjana tultiin hakemaan Potifarin talosta syyttömänä vankilaan, tuskin olisimme nähneet siinä mitään innoittavaa. 

Joosef itse ei ollut unohtanut unta jonka näki ja joka vaiheessa uskoi kärsivällisesti siihen että kaikella hänen elämässään on Jumalan säätämä tarkoitus. Kuten aiemmin sanoin, hän antautui Jumalan suuren suunnitelman toteutumisen välineeksi.

  Joosef luopui turhista taakoista antamalla anteeksi. Hän ei kantanut kaunaa veljiään kohtaan, vaikka nämä olivat myyneet hänet orjaksi kauas kotoa. Joosef lohduttaa katuvaisia veljiään sanomalla: "Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi." (1. Moos. 50:20)

  Joten toinen Joosefilta oppimani periaate on, että kun luottaa Jumalan viisaaseen suunnitelmaan ja hyvään tarkoitukseen vaikeuksienkin keskellä, ei tarvitse murehtimalla lisätä taakkaansa.

Haluan elää kevyesti niin kuin Joosef. Hyväksyn tapahtumat jotka ovat yksin Jumalan käsissä, annan anteeksi nopeasti, tunnustan omat syntini ja pyydän anteeksi nopeasti. Vien kaikki huoleni Jumalalle ja otan vastaan Hänen anteeksiantonsa Jeesuksen nimessä.

Ruokin uskoani luottamalla Jumalaan

  Usko on lahja Jumalalta. Joosefkaan ei itse ollut pumpannut itseensä voimallista uskoa. On kuitenkin ilmeistä, että hän ruokki sitä mm. edellä luettelemillani tavoilla. Hänen uskonsa vahvistui, mikä puolestaan lujitti entisestään hänen haluaan elää Jumalan kunniaksi... 

Kuva: Pixabay / valentin hintikka

Onhan ihan yleisesti tiedetty tosiasia, että Jumalaan luottaminen kaikissa elämän tilanteissa vahvistaa uskoamme ja syventää suhdettamme Jumalan kanssa. Niinhän avioliittokin kuulemma lujittuu kun puolisot vuosikymmenien varrella käyvät yhdessä läpi hyviä ja huonoja aikoja eivätkä eroa kriisien myötä.

Joosefin tavoin aion ruokkia uskoani luottamalla Jumalaan, mitä tapahtuukin. Ei siis näin: "Luotan Jumalaan että Hän huolehtii ettei minulle tapahdu pahoja asioita", vaan näin: "Luotan että Jumala huolehtii minusta, tapahtuipa minulle mitä vain".

  Kun ajattelen että yrittäisin elää kuin Joosef, saan innoitusta ja voimaa kohdata kaiken mitä alkanut vuosi tuokin mukanaan. Minusta tuntuu suorastaan että olen Jumalan ansiosta jo selviytynyt tulevistakin vaikeuksista!