Ensi viikolla vietettävän Agricolan päivän innoittamana luin ensimmäisen suomen kielellä kirjoitetun kirjan, Mikael Agricolan Abckirian 1500-luvulta. Nimestään huolimatta kirja ei ole pelkkä aapinen, vaan enemmänkin johdatus kristinoppiin ja Raamatun lukemiseen suomen kielellä.
Turun piispa ja uskonpuhdistaja Agricola (n. 1510 - 9. huhtikuuta 1557) on mielestäni hieno esimerkki sivistystä arvostavasta kristitystä. Kristityn tulee olla tiedonjanoinen ja mieleltään avoin, mutta omassa vakaumuksessaan luja.
Opi nyt vanha ja nuori...
Ensimmäinen suomenkielinen kirja kautta aikojen on Mikael Agricolan Abckiria eli nykyisessä kirjoitusasussaan ABC-kirja. Nimestään huolimatta vuonna 1543 ilmestynyt kirja ei ole pelkkä aapinen, vaan enemmänkin johdatus kristinoppiin ja Raamatun lukemiseen suomen kielellä.
![]() |
Kuva: Pixabay / Birgit |
16-sivuinen kirja alkaa runolla joka ilmaisee sen tarkoituksen:
"Oppe nyt wanha / ia noori /
joilla ombi sydhen toori.
Jumalan keskyt / ia mielen /
iotca taidhat Somen kielen.
Laki / se Sielun hirmutta /
mutt Cristus sen tas lodhutta.
Lue sijs hyue Lapsi teste /
alcu oppi ilman este.
Nijte muista Elemes aina /
nin Jesus sinun Armons laina."
Nykyisessä kirjoitusasussa runo, ja koko kirja, löytyy tämän linkin takaa. Agricola tarkoitti aapisensa alkuopiksi suomen lukemiseen ja kirjoittamiseen, mikä mahdollistaisi suomalaisille Raamatun lukemisen omalla kielellä. Abckirian kirjoittamisen kanssa samaan aikaan hän nimittäin suomensi Raamattua. Se Wsi Testamenti eli suomenkielinen Uusi Testamentti painettiin vuonna 1548. Agricola suomensi myös osia Vanhasta Testamentista.
Alkurunon jälkeen Abckiriassa on tavanomaisen aapissisällön eli suomen kielen aakkosten ja lukusanojen sekä luku- ja kirjoitusohjeiden lisäksi kristillistä sisältöä: kymmenen käskyä, apostolinen uskontunnustus, Isä meidän -rukous, Ave Maria ja muita rukouksia sekä sakramentteja ja Raamatun kohtia joille ne perustuvat. Abckiria on aapiskatekismus.
Minua ilahduttaa että suomen kirjakielen syntysyy oli Jumalan sanan levittäminen kansan keskuuteen! Suomea on toki puhuttu ties kuinka monta tuhatta vuotta, mutta kirjakielemme kytkös kristinuskoon on kiistaton. Ja se on erityistä, sillä eivät kaikkien Euroopan maiden kirjakielet ole ensi askelissaan olleet kristillisiä. Esimerkiksi vanhin säilynyt ruotsinkielinen kirjoitus on tylsästi maakuntalaki ja saksan vastaava on sanakirja.
Olen aina ollut isänmaallinen ja suomenmielinen, mutta Agricolaan tutustumisen myötä nämä asenteet ovat saaneet lisää kierroksia sisimmässäni. Uskon että Jumalaakin miellyttää suomen kirjakielen syntysyy, antoihan Herra Jeesus käskyn julistaa evankeliumia kaikille kansoille, ja Raamatussa tämä ilmaus tarkoittaa samalla, että kaikilla kielillä.
Nyt menen varmaan liian pitkälle innostuksessani mutta sanonpa vielä tämän. Ehkä kirjakielemme on tänä päivänäkin kaikkein mielekkäimmillään silloin, kun sitä käytetään Jumalan mielen mukaisesti? Näin siis siksi että sen perustus on luotu Jumalan sanan levittämisen tarkoituksesta, sen viitoittamana ja innoittamana. Raamattua suomentaessaan Agricola keksi suomen kieleen sanoja ja niiden yhdistelmiä sekä sommitteli kielellisiä muotoja joilla saisi selkeimmin ilmaistua sen mitä Jumalan sanassa sanotaan.
Runouden ystävänä minua ilahduttaa sekin, että ensimmäiset suomeksi kirjoitetut lauseet ovat loppusointuisia. Kielemme on kirjallisissa ensi askelissaan tavoitellut kauneutta ja harmoniaa...
Agricola ja kristityn pyrkimys sivistykseen
Itse asiassa jo vuosia sitten sydämeni vei Agricolan kirjoittama runo suomalaisten muinaisista epäjumalista, joka sisältyy hänen suomentamansa Vanhan Testamentin Psalmien kirjan, Dauidin Psaltarin, esipuheeseen vuodelta 1551.
Runossa luetellaan epäjumalia joita "vimmattu suomen kansa" muinoin palveli "Pirun ja synnin vetämänä" ennen kristinuskon saapumista: "Tapio metsästä pyydykset soi / ja Ahti vedestä kaloja toi. Väinämöinen virret takoi, / Rahko kuun mustaksi jakoi. Liekkiö ruohot, juuret ja puut / hallitsi ja senkaltaiset muut..." Epäjumalia on pitkä lista, ja lopussa mainitaan myös menninkäiset sekä erilaisia epäjumalain palvelemisen tapoja. Runo löytyy sekä alkuperäisessä että nykyisessä kirjoitusasussa tästä Wikipedia-artikkelista.
Miksi Agricola kirjoitti moisen runon ja liitti sen Raamatun suomennoksensa esipuheeseen?
Jotkut ovat esittäneet ykskantaan, että hänen tarkoituksensa oli vain antaa tulikivenkatkuinen varoitus epäjumalien palvonnasta sekä kauhistella pakanallisten suomalaisten syntiä. Itse ajattelen eri tavalla. Varmasti tarkoitus oli varoittaa sekä ohjata lukijoita Raamatun Jumalan tykö, mutta ajattelen että Agricola halusi myös tallentaa tietoa, opettaa ja sivistää.
Runo on tarjonnut arvokasta tietoa suomalaiselle kansanperinteen tutkimukselle. Jotkut ovat esittäneet, että Agricola tuli ymmärtämättään luoneeksi suomalaisen folkloristiikan ja perinteentutkimuksen perustan, ikään kuin hän olisi vahingossa tehnyt jonkinlaisen karhunpalveluksen kristinuskolle. Itse taas ajattelen, että Agricola olisi hyvillään siitä, että hänen tallentamiaan tietoja on sittemmin käytetty laajemmin kansamme historian tutkimuksessa.
![]() |
Kuva: Pixabay |
Agricolan elämäntyön perusteella sekä hänestä säilyneiden elämäkerrallisten tietojen valossa päättelen hänen olleen sisäiseltä asenteeltaan avaramielinen, tiedonjanoinen, luova, sivistystä arvostava. Opintiensä varrella hän oli asunut kansainvälisissä yhteisöissä Viipurissa sekä myöhemmin ulkomailla, Saksan Wittgensteinissa Martti Lutherin oppilaana. Aivan varmasti tuollainen elämä edellyttää avointa mieltä ja joustavuutta.
Ajattelenkin, että juuri oman lujan kristillisen vakaumuksensa ansiosta kristitty pystyy olemaan aidosti avaramielinen, hankkimaan tietoa sekä keskustelemaan eri näkökulmista maailmaa katsovien kanssa.
Mikael Agricola on mielestäni hieno esimerkki sivistystä arvostavasta kristitystä. Hänen kaltaisensa esimerkit ovat tarpeen varsinkin tällaisena aikana, jolloin ihmiset ympäri maailmaa tuntevat houkutusta vetäytyä omiin aatteellisiin poteroihinsa turvaan ja vielä vuorata sen seinämät milloin minkäkinlaisella hölynpölyllä ja salaliittoteorioilla. Kristityn tulee seisoa Jumalan sanan peruskalliolla ja kohdata maailman haasteet rohkeasti, rehellisesti ja kriittisesti, vakaumuksestaan tinkimättä.
"Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille." (Luuk. 2:30-32)