Kadotukseen joutumista pelkääville

  Pelkäätkö joutuvasi kadotukseen? Minulla on sinulle huojentavaa kerrottavaa.

Ahdinko

  Anonyymeissä nettikeskusteluissa törmää joskus ihmisiin jotka sanovat pelkäävänsä kadotukseen joutumista. Kristityn näkökulmasta tuollainen pelko kuulostaa erikoiselta: henkilö siis uskoo kadotuksen tai Helvetin olemassaoloon, eli siltä osin uskoo Raamatun ilmoituksen, mutta ei usko Raamatun ilmoituksen hyvää puolta eli pelastuksen ilosanomaa, ainakaan omalle kohdalleen.

Kuva: Pixabay / Anemone123

Tuosta tulee mielikuva jonkinlaiseen välitilaan pudonneesta ihmisestä tai ihmisestä joka on saanut huonoimmat mahdolliset kortit: hän kärsii tässä elämässä kadotukseen joutumisen aiheuttamasta pelosta ja ahdistuksesta, ja tuonpuoleisessa tulee kärsimään kadotuksesta. Ne jotka eivät usko Raamatun ilmoitukseen ollenkaan voivat sentään tässä elämässä elää iankaikkisuuskohtalonsa osalta suruttomasti, huolettomasti.

Kristityn näkökulmasta pelko kuulostaa nurinkuriselta siksi, että evankeliumi eli pelastussanoma on Raamatun pääsanoma, ydinsanoma. Evankeliumi on se perimmäinen syy miksi Jumala on toteuttanut ne asiat joista Raamatussa kerrotaan ja ilmoittanut Itsensä ihmiskunnalle. Jumala ei tahdo että Hänen ilmoituksensa menee perille vain osittain. Yleensäkin viestintään pätee se että vain osittainen viestin perille meno saattaa vääristää täysin lähettäjän tarkoituksen ja olla vastaanottajalle jopa kohtalokasta.

   On pari muutakin asiaa joita sanoisin kadotukseen joutumista pelkääville. 

Hän jolla on kaikki valta

  Miksi pelkäät vain kadotusta etkä sitä tahoa joka määrää kuka joutuu kadotukseen ja kuka ei? Jumala on valmistanut kadotuksen ja tekee päätöksen meidän jokaisen iankaikkisuuskohtalosta. Siten kadotuksen pelkäämisestä Jumalan pelkäämiseen siirtyminen, joka sekin kyllä saattaa kuulostaa ikävältä, on sentään pelon kohdistamista perustellusti.

Jeesus muistuttaa Matteuksen evankeliumissa (Matt. 10:28) että ihmisten tulisi tästä syystä ennemmin pelätä Jumalaa kuin mitään muuta. Olennainen kysymys kuuluu: millä perusteella Jumala tekee sen päätöksen joutuuko joku kadotukseen vai pelastuuko Taivaaseen?

Vastaus on kerrottu meille Raamatussa:

"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16)

Tuossa puhutaan Jeesukseen uskomisesta. Jokainen syntinen on ansainnut kadotuksen – ja kaikki ihmiset paitsi Jeesus ovat syntisiä –, mutta jokainen joka uskoo Jeesukseen, pelastuu. Tärkein kysymys kadotusta pelkääville näin ollen kuuluu: tiedätkö oikeasti kuka Jeesus on?

Jeesus on Jumalan Poika joka syntyi ihmiseksi, eli täydellisen synnittömän elämän täällä maan päällä, kuoli ristillä meidän syntiemme sovitukseksi, ja nousi kuolleista! Syntien sovitus, anteeksianto ja iankaikkinen elämä Taivaassa otetaan vastaan uskossa Jeesukseen.

Jumala toteutti tämän kaiken että me voisimme pelastua. Joskus kohtaa ihmisiä jotka vaikuttavat ajattelevan että Jumala keksii kaiken aikaa perusteita miksi he eivät voisi pelastua. Mutta Raamatun mukaan Jumalan tahtotila on juuri päinvastainen: Hän antoi kaikkensa pelastaakseen sinut ja minut ja meidät kaikki. Jumala teki tämän koska rakasti meitä syntisiä ihmisiä.

Eikö olekin huojentava tieto? Hän jolla on valta päättää joudutko kadotukseen vai pelastutko Taivaaseen, haluaa että uskot Jeesukseen ja pelastut Taivaaseen. Jokainen joka tunnustaa olevansa syntinen ja pyytää Jumalan pelastavaa armoa, saa sen. Tässä armottomassa maailmassa evankeliumin pelastussanoma kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta, mutta totta se on.

Tuntuuko Jeesukseen uskominen silti vaikealta? Tai pelkäätkö olevasi liian syntinen tai tehneesi jotain minkä vuoksi et kelpaa Jumalalle? Tuollaiset huolet ovat itse asiassa merkki siitä että sydämesi ei ole paatunut ja että Jumala on lähellä sinua. Ne ovat siis hyvä merkki.

Rukoile Jumalalta apua, ota sillä tavalla evankeliumin lupaukseen luottaen (vaikka vain sen takia että toivot sen olevan totta kohdallasi) uskon askel. Heittäydy Jumalan armollisille käsivarsille epäuskoinesi kaikkinesi ja anna turhan ahdistuksen jäädä menneisyyteen.

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi." (Joh. 3:16-17)

Eletään hiljaisemmin

  Mielestäni maailma on liian meluisa. Minusta onkin tullut hiljaisuusaktivisti. Harjoitan hiljaisuuden kulttuuria ja haaveilen että lapsille ja nuorille alettaisiin antaa hiljaisuuskasvatusta. 

  Mitä mieltä Jumala on meluisasta elämänmenostamme? Raamatussa ei taideta käsitellä hiljaisuuden merkitystä hyvinvoinnin näkökulmasta, mutta keksin keinon saada selville mitä Jumala todennäköisesti asiasta ajattelee!

Hiljaisuuden ystävä

  Keski-ikään tultuani olen havahtunut siihen miten paljon inhoan melua. Mielestäni maailma on liian meluisa. Sanon että olen havahtunut siihen, koska olen kyllä aina ollut hiljaisuuden ystävä, mutta en nuorempana tiedostanut sitä niin selvästi kuin nyt. Hiljaisuuden merkitys jää helposti huomaamatta, koska se on jonkin puuttumista. Hiljaisuus on äänen, tai melun, poissaoloa.

Kuva: Pixabay / Kerttu

Moni vetäytyi juhannukseksi kesämökille, luonnon hiljaisuuteen. Toisaalta sen seurauksena kaupunkikin hiljeni miellyttävästi. Vietin juhannuksen tällä kertaa yksin kaupungissa ja nautin liikenteen taukoamisesta. Ison kaupungin keskusta-alueella asuvana kuulen liikenteen kohinan jatkuvasti valveillaoloaikaan. 

Olen huomannut että väsyn nopeasti hälinässä enkä oikein tykkää erilaisten sähköisten viestimien merkkiäänistä ja hälytyksistä. Kaikista melutyypeistä kuitenkin eniten inhoan bassonjumputusta. Kuulun niihin jotka ihmettelevät nykymusiikin bassokeskeisyyttä. Vahvistettu basso vaikuttaa olevan hallitsevin elementti suuressa osassa nykymusiikkia. 

  Minusta on tullut jonkinlainen hiljaisuusaktivisti. Evankeliumin lisäksi levitän hiljaisuuden ilosanomaa. Olen haaveillut että perheissä ja ehkä kouluissakin otettaisiin käyttöön hiljaisuuskasvatus. Omassa elämänpiirissäni haluan harjoittaa hiljaisuuden kulttuuria. 

Hiljaisuuden kulttuuri lähtee arkisista asioista. Asun talossa johon kuljetaan porttikongin kautta. Monet kulkijat antavat rautaisen portin rämähtää kiinni perässään, niin kuin minäkin aiemmin, mutta nykyään suljen sen hiljaa, salpaa kääntäen. Kun jumppaan sisällä, teen lähinnä low impact -liikkeitä, jotta alakerran naapuri ei joutuisi kuuntelemaan töminää. Ja on sanomattakin selvää, että kuuntelen musiikkia vain kuulokkeilla. 

Kaikki ääni ei tietenkään ole pahasta. Esimerkiksi puhe ja arkisesta puuhastelusta kuuluvat äänet ovat ok. Luonnonäänet, kuten sateen ropina, lintujen laulu ja tuulen suhina puiden lehvissä ovat ihania – niitä en edes pidä hiljaisuutta rikkovina ääninä.

  Yritin etsiä Raamatusta tukea hiljaisuusaktivismilleni, mutta en löytänyt mitään. Raamatussa kyllä opetetaan että on parempi vaieta kuin puhua harkitsemattomasti ja että on hyvä hiljaa kuunnella Jumalaa sekä elää hiljaisesti ja nöyrästi, mutta hyvinvoinnin näkökulmasta en löytänyt aiheesta mitään. Syy on tietenkin, että Raamatun kirjoittamisen aikaan maailma oli hiljainen: ei ollut moottoriajoneuvoja ja äänekästä liikennettä, ei edes hurisevia sähkölaitteita kaiuttimista ja vahvistetusta bassosta puhumattakaan. 

Mutta keksin toisen keinon selvittää mitä Jumala todennäköisesti ajattelee nykyisestä meluisasta elämänmenostamme: tutkin mitä lääketiede on saanut selville melun ja toisaalta hiljaisuuden vaikutuksista terveyteemme. Jumala on luonut meidät, joten ruumiidemme biologista toimintaa tarkastelemalla saamme selville miten Hän on tarkoittanut meidän elävän.

Jumalan luomistyön tutkimusta: melun ja hiljaisuuden terveysvaikutukset

  Minulla on teoria siitä miksi nuoret kärsivät nykyään niin paljon häiriöstä nimeltä yleistynyt ahdistus. Ahdistushäiriön ruumiilliseen oireistoon kuuluvat sydämen tykytys, hengenahdistus ja levottomuuden tunne. Osa ahdistuneista pitää oireitaan selittämättöminä. Asiantuntijat ovat hakeneet syytä mm. koulunkäynnin paineista ja kiusaamisesta. 

Mutta mitä jos se osaltaan johtuu jatkuvasta altistumisesta bassonjumputukselle? Jotkut ovat sille keskimääräistä herkempiä. Vaikutus taatusti moninkertaistuu niillä jotka kittaavat kofeiinipitoisia energiajuomia.

Tieteellisen tutkimuksen perusteella näyttää että teoriani saattaa pitää paikkansa. Hiljaisen ympäristön hyvistä terveysvaikutuksista on ollut todistusaineistoa saatavilla jo kauan. Siksi ihmettelen miksi melun haitoista ei valisteta kuten vaikka päihteiden tai pikaruoan haitoista!

Esimerkiksi vuosina 2003 ja 2006 tehtiin tutkimuksia joiden tulokset osoittivat, että hiljaisessa ympäristössä sydämen syke ja verenpaine pysyvät alhaisempana sekä stressihormoni kortisolia erittyy vähemmän. Erot havaittiin jopa verrattaessa rauhallisen musiikin kuunteluun alhaisella äänentasolla; täysi hiljaisuus on parempi. Millaiset vaikutukset sydän- ja verisuoniterveydelle mahtaa olla pitkäaikaisesti meluisassa ympäristössä oleskelemisella? Kaikkea meteliä emme pysty poistamaan elämästämme, mutta voisimme edes karsia turhaa melua.

MS-tautia sairastavana pidän erityisen innostavana erästä hiiritutkimuksen tulosta. Vuonna 2013 tehdyssä tutkimuksessa todettiin että hiljaisuudessa elävien hiirien aivoissa tapahtui neurogeneesiä eli uusien hermosolujen syntymistä, mitä melulle altistettujen verrokkien aivoissa ei tapahtunut. Terveitäkin aiheen tulisi kiinnostaa. Aivokudos vähenee iän myötä kaikilla, mikä johtaa mm. kognitiivisten kykyjen heikkenemiseen, mutta elämäntapavalinnoilla prosessia voi hidastaa. Kuka tietää, ehkä hiiritutkimuksen tulos pätee myös ihmisiin?

Melu voi vaarantaa kuulonkin. Esimerkiksi säännöllinen altistuminen kovaääniselle musiikille voi johtaa jopa pysyvään kuulon alentumiseen ja/tai tinnitukseen eli korvien soimiseen.

Hiljaisen ympäristön on todettu parantavan keskittymiskykyä ja luovuutta sekä auttavan stressaantuneen mielen ja poukkoilevien ajatusten rauhoittumisessa. Kuulostaa lähinnä selviöltä, mutta ihan hyvä että tästäkin on tutkimustuloksia olemassa jos joku tohtii epäillä.

Kuva: Pixabay / Sabine van Erp

  Luoja, joka ruumiimme on luonut, on selvästi tarkoittanut, että normaali arkielämämme olisi enemmänkin hiljaista kuin meluisaa.

Ai niin, vielä yksi huomio joka puhuu sen puolesta että hiljaisempi elämänmeno on Jumalan tahto: Raamatussa meitä käsketään kunnioittamaan vanhuksia (3. Moos. 19:32), ja tutkimusten mukaan vanhukset kärsivät melusta enemmän kuin nuoret. Ikäihmisillä aivojen kuuloinformaatiota käsittelevä alue on herkistyneempi ja hermosto kokonaisuudessaan haavoittuvampi ympäristön stressinaiheuttajille, kuten melulle. Lisäksi taustamelu vaikeuttaa huonokuuloisten vanhusten kykyä kuulla puhetta. 

Arkisilla valinnoilla voimme tehdä maailmasta hiljaisemman ja sillä tavalla lisätä omaa ja toinen toisemme hyvinvointia, jopa ruumiillista terveyttä. Meluamattomuus on lähimmäisen kunnioittamista, lähimmäisenrakkautta.

"Lukemattomat ovat tekosi, Herra.

Miten viisaasti olet ne tehnyt!

Koko maa on täynnä sinun luotujasi." (Ps. 104:24)

Tyytymätön sydän – pohdintoja kateudesta

  On olemassa ajattelutapa joka voi suojata kateudelta.

  Sanotaan että kateuden juuri on tyytymätön sydän. Jumalalla on lääke vaivaan.

Tekisitkö minuuden vaihtokaupat?

Kuva: Pixabay / Lisaphotos195

  Kateus ei kuulu huonoihin puoliini. Voin rehellisesti sanoa etten edes muista sellaista tilannetta jossa olisin kadehtinut jotakuta. Ehkä hetkellisiä kateuden tunteita ja ajatuksia on joskus harvoin ollut. Tiedostan olevani onnekas, koska kateus kuulemma voi pahimmillaan viedä mielenrauhan kokonaan.

Syy miksi en ole kateellinen on ajattelutavassani: uskon että kaikella on tarkoitus. MS-tautia sairastavana työkyvyttömänä köyhänä minulla olisi periaatteessa lukemattomia syitä kadehtia muita. Voisin kadehtia vaikka heidän terveyttään, kykyään tehdä mielekästä ansiotyötä ja ostaa haaveiden mukainen asunto.

Mutta koska uskon että kaikella on tarkoitus jollain perimmäisellä tavalla, niin minun elämässäni on pakko olla ne asiat jotka siinä nyt ovat. Jos olisi toisin, elämäni ei olisi minun elämäni. En olisi minä! Ja haluan olla minä.

Kateellinen haluaisi napsia toisen ihmisen elämästä itselleen joitain yksittäisiä onnellistavia asioita ja koska ei pysty saamaan niitä, tuntee katkeruutta tätä ihmistä kohtaan. Kaikella on tarkoitus -ajattelutapani vuoksi minun mielikuvituksessani tuo yksittäisten asioiden valikoiminen tuntuu epämielekkäältä. Sen sijaan kysymys kuuluisi: olisitko mieluummin tuo toinen ihminen jonka elämässä on nuo onnellistavat asiat? Ja vastaus on tosiaan ehdottoman kieltävä.

En uskaltaisi tehdä koko elämän kattavia vaihtokauppoja, koska saattaisin menettää jotain korvaamatonta.

Jumalan lupaus kateellisille

  Vaikka olisi mahdollista tehdä koko elämän ja minuuden kattavat vaihtokaupat toisen ihmisen kanssa, en kuitenkaan uskaltaisi tehdä sitä, joten turha edes mielikuvituksen tasolla haaveilla sellaisesta. Sillä mitä jos se terve ihminen joka elää aktiivista elämää ja jolla on mielekäs työ, ihana asunto eikä ikinä rahahuolia, onkin onneton sisimmässään? 

Entä jos vaihtokauppojen jälkeen huomaisin, etten enää osaakaan iloita pienistä asioista? En ole valmis menettämään sitä suhtautumistapaa elämään. 

Tai pahin skenaario: entä jos menettäisin uskoni Jeesukseen? Sen myötä menettäisin kaiken. Mikään määrä terveyttä, rakkautta, onnellisuutta, ystäviä, mielenrauhaa tai rahaa ei korvaisi sitä menetystä. 

  Sanotaan että kateuden juuri on tyytymätön sydän. Tunnemme kateutta jos emme voi saada sitä mitä sisimmässämme koemme että meiltä puuttuu. Raamatussa luvataan, että Herra antaa meille mitä sydämemme halajaa, jos 1. turvaamme Häneen, 2. teemme hyvää ja 3. noudatamme totuutta (Ps. 37:3-4; käännös 1933/38). Se ei välttämättä tarkoita että Herra antaa meille ihanan asunnon tai parantaa sairautemme (vaikka joskus Hän voi niinkin tehdä).

Oman kokemukseni mukaan se tarkoittaa luottamusta siihen, että kävi mitä tahansa, kaikki on hyvin, koska elämäni on Jumalan käsissä. Voin sydämestäni sanoa samoin kuin Daavid psalmissa 23: 

"Herra on minun paimeneni,

ei minulta mitään puutu." (Ps. 23:1)

Onko rakkaudella järjestys?

  Onko rakkaudella järjestys sillä tavalla, että meidän tulee ensin rakastaa ihmisiä jotka ovat meille kaikkein lähimpiä, kuten perheenjäsenet ja ystävät, ja vasta sen jälkeen, jos aikaa ja voimavaroja vielä riittää, siirtyä rakastamaan myös etäisempiä ja tuntemattomia lähimmäisiämme?

Näkemysero

Kuva: Pixabay

  Tänä keväänä luin lehdestä Yhdysvaltain varapresidentin, roomalaiskatolisen J.D. Vancen, ja pääsiäismaanantaina kuolleen paavi Franciscuksen näkemyserosta koskien Katolisen kirkon käsitettä ordo amoris eli rakkauden järjestys. 

Minulle tulee rakkauden järjestys -ilmauksesta ihan ensimmäisenä mieleen Jeesuksen opettama rakkauden kaksoiskäsky, joka tiivistetään seuraavasti: "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Jumalan rakastamisen käsky on suurin ja ensisijainen; lähimmäisen rakastaminen perustuu sille ja on nähdäkseni sille alisteinen. Alisteisuudella tarkoitan että Jumalan tahto määrittää miten meidän tulee rakastaa lähimmäistämme. Meidän ei tule rakkauden nimissäkään, ja vaikka lähimmäisemme pyytäisi, tehdä hänelle sellaisia tekoja jotka ovat Jumalan tahtoa vastaan. 

Vancen ja paavi Franciscuksen näkemyserossa ei kuitenkaan ollut kyse tästä, vaan siitä tuleeko lähimmäisenrakkaudella olla järjestys.

Toisin sanoen, onko meidän ensisijaisesti rakastettava ihmisiä, jotka ovat meille kaikkein lähimpiä, kuten perheenjäsenet ja oman yhteisön jäsenet, jolloin meille etäisemmät lähimmäiset tarpeineen, kuten apua tarvitsevat tuntemattomat ihmiset, saavat vuoronsa vasta sen jälkeen?

Varapresidentti Vancen vastaus oli myöntävä: lähimpien lähimmäisten rakastaminen on ensisijaista, ja rakastamisen tulee ikään kuin laajentua lähipiiristä ulospäin. Tällä hänen katsotaan oikeuttaneen Trumpin hallinnon oma maa ensin -politiikkaa. Paavi Franciscuksella oli eri näkemys. Hän kirjoitti amerikkalaisille piispoille kirjeen, jossa painotti että kristillinen rakkaus koskee kaikkia ihmisiä eikä ole koskaan ulos sulkevaa. Hänen mukaansa ei ole niin että rakkauden vasta vähittäin tulisi laajentua koskemaan etäisempiä ihmisiä ja ihmisryhmiä.

Kiista kiinnosti minua joten kuuntelin aiheesta muutamia roomalaiskatolisten ihmisten esitelmiä joita löysin YouTubesta. Pian huomasin että ordo amoris -käsitteen merkitys sisältää niin laajasti pohdintoja ja jäsennyksiä eri teologeilta, kuten Augustinukselta ja Akvinolaiselta, että pelkkä pinnallinen käsitteeseen tutustuminen ei riittäisi. Jatkoin kuitenkin tuon nimenomaisen kiistakysymyksen pohdiskelua pelkästään Raamatun valossa.

Tulin siihen tulokseen, että molemmat näkemykset tavallaan ovat yhtä aikaa oikeassa. 

Oma pohdintani

"Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi." (1. Tim. 5:8)

 Yllä oleva Raamatun jae on apostoli Paavalin kirjeestä Timoteukselle. Se joka ei huolehdi omaisistaan on pahempi kuin epäuskoinen. Ymmärrän tuon niin että koska ihminen luonnostaankin normaalisti huolehtii perheenjäsenistään, niin siksi on erityisen paha asia, jos joku uskovainen, jonka lähimmäisenrakkauden ja laupeuden standardi on epäuskoisia korkeammalla, ei huolehdi edes perheenjäsenistään.

Normaalisti ihminen ihan luonnostaan ja omasta halustaan huolehtii perheenjäsenistään. Luontainen halu hyvään tulee perimmäisesti Jumalalta, epäuskoisillekin, koska Jumala on luonut ihmisen niin. On luonnotonta jos ihminen ei välitä vaikka puolisostaan, lapsistaan tai vanhemmistaan. Uskovaisella on tavallaan kaksinkertainen rakkauden velvoite huolehtia perheestään, luonnollinen ja uskon kautta tuleva.

Omaisista huolehtiminen on aivan ehdoton, aina kiireellinen ja välttämätön asia uskovaiselle. Tällä tavalla Vance mielestäni oli oikeassa. Kaikkein lähimpien rakastaminen, heidän tarpeistaan huolehtiminen, on tosiaan ensisijassa.

  Se että rakastaa tuntematonta tai jopa vihamiestään ei tule meistä ihmisistä yhtä luonnostaan. Uskoakseni sen takia Jeesus lähimmäisenrakkaudesta opettavassa vertauksessaan laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37) kertoi tilanteesta jossa ihminen auttoi hädässä olevaa tuntematonta, vieläpä ihmistä joka kuului uskonnollisesti eri yhteisöön jonka kanssa hänen oma yhteisönsä ei ollut missään tekemisissä.

Kun itse ajattelen lähimmäisenrakkautta, minulle tulee ensimmäisenä mieleen juuri tuntemattoman tai minulle vääryyttä tehneen ihmisen rakastaminen. Se on standardi jonka Jumala on antanut. Meidän on mahdotonta täyttää lähimmäisenrakkauden standardia täydellisesti niin kuin meidän on muutenkin mahdotonta elää täydellisesti. Se on kuitenkin Jumalan tahto ja siihen tulee pyrkiä nöyrän tietoisena siitä, ettemme pysty siihen. 

On kiistatonta että tuntemattoman ja vihamiehen rakastaminen on keskeistä Jeesuksen opetuksessa lähimmäisenrakkaudesta. Sitä opetusta ja periaatetta tulee pitää esillä ja aina muistuttaa siitä. Tällä tavalla paavi Franciscus mielestäni oli oikeassa.

"Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 19:34)

 

"Yksin oot sinä ihminen..."

   Jokainen ihminen on muista erillinen omanlaisensa yksilö, ja sen takia olemme kaikki perimmäisesti yksin. Erillisyys kuitenkin mahdollistaa suuren onnen ja täyttymyksen.

Ihmisen luontainen tila

Kuva: Pixabay / StockSnap

  Olen aina tykännyt V. A. Koskenniemen runosta Yksin oot sinä, ihminen, joka ilmestyi kokoelmassa Elegioja vuonna 1917.  Se alkaa näin: "Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin / yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot...". Laitan runon kokonaisuudessaan kirjoituksen loppuun. 

Tiettyjen säkeiden perusteella runoa on tulkittu romanttiseen rakkauteen pettyneen ihmisen pohdinnoiksi, mutta minusta se on kaikkien ihmisten perimmäistä yksinäisyyttä pohdiskeleva eksistentiaalinen runo.

Jokainen ihminen on omanlaisensa, muista erillinen yksilö. Kenelläkään ei ole samanlaisia kokemuksia ja samoja muistoja kuin minulla, tai sinulla. Kukaan ei ole katsonut maailmaa samasta näkökulmasta. Kenellekään ei ole muodostunut samanlaista sisäistä ajatusten, mielikuvien, tunteiden ja tulkintojen maailmaa. Kukaan ei ole tuntenut samoja iloja, samaa toivoa, samoja kärsimyksiä. Sen takia kukaan ei voi täysin ymmärtää toista, vaikka yrittäisi parhaansa mukaan. 

"Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut, houreen, jok' hajoaa kun sitä kohti sa käyt", sanotaan yhdessä kohtaa. Moni, ellei kaikki, on kokenut sen ettei vaikkapa ihastus olekaan lainkaan sellainen kuin oli oman mielensä sisällä kuvitellut. Mutta jossain määrin tämä pitää paikkansa myös läheisissä ihmissuhteissa. Emme voi oppia tuntemaan toisiamme täydellisesti.

Runo päättyy dramaattisesti: "yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket. Ainoa uskollinen on oma varjosi vain."

Toki runossa on joitain liiankin rankkoja ja kyynisiä säkeitä, mutta edellä mainitsemieni tosiasioiden vuoksi ajattelen, että runon kokonaisväite pitää paikkansa. Erillisyytemme yksilöinä ja siitä johtuvan ylittämättömän erilaisuutemme takia olemme kukin perimmäisesti yksin. Tämä on ihmisen luontainen tila.  

Erillisyys ja yhteys

  Ajatus ihmisyksilöstä perimmäisesti yksinäisenä olentona voi kuulostaa synkältä, mutta siihen sisältyy suuren onnellisuuden ja täyttymyksen mahdollisuus.

  Olen yhä enemmän alkanut pohtia tätä aihepiiriä sillä yhä useammin viime vuosina olen kohdannut uudenlaista (ainakin täällä länsimaissa uudenlaista) ihmiskuvahahmottelua. Sen mukaan me ihmiset emme olisikaan toisistamme erillisiä olentoja, yksilöitä, vaan muodostaisimme jollain arkijärjen tavoittamattomissa sijaitsevalla perimmäisellä tasolla ykseyden – joka kattaa koko maailmankaikkeuden – erillisyyden ollessa vain harhainen kokemus. 

Mitään toista ei olisikaan, vaan se jota pidimme toisena, olemmekin ykseydessä me itse. Kun erillisyyden harhasta onnistuu vapautumaan, tämän ihmiskuvan kannattajat väittävät, seurauksena on suurempi onnellisuus ja kaikkeuden kattava rakkauden kokemus.

Tällaisen ihmiskuvan juuret juontavat vanhoihin aasialaisiin uskontoihin, hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen, ja siihen kuuluu myös ajatus persoonattomasta jumaluudesta, joka on sama kuin maailmankaikkeus, ja siten me itse. Tosin tämän ihmiskuvan kannattajat eivät välttämättä puhu uskonnoista ollenkaan.

Ei siis olisikaan minua, eikä sinua, vaan olisimme kaikki samaa ykseyttä kaiken olemassa olevan kanssa. Harhan rauettua lilluisimme avaruudessa ikuisesti jonkinlaisena valaistuneena ykseyskönttinä. 

Minusta tuo kuulostaa hirveältä. Onneksi ykseys-ihmiskuva ei ole totta! 

  Kaikkein suurin tragedia erillisyyden puuttumisessa olisi yhteyden mahdollisuuden puuttuminen. Yhteys edellyttää erillisyyttä. Vain erilliset ihmisyksilöt voivat muodostaa yhteyden, suhteen. Jos toista ei olisi, ei olisi myöskään kohtaamista toisen kanssa, jännitteitä toisen kanssa, ristiriitoja toisen kanssa, yhteisymmärryksen saavuttamista toisen kanssa, läheisyyttä toisen kanssa, rakastumista toisen kanssa, rakkaussuhdetta toisen kanssa... Näiden ihanien asioiden vuoksi kärsin mielihyvin välillä erillisyyden aiheuttamasta yksinäisyydestä.

Ja mitä tulee jumalauskoon, niin minusta on ihanaa että Jumala on meistä ihmisistä erillinen, persoonallinen olento. Jumala loi meidät paitsi erillisiksi yksilöiksi toisiimme nähden, myös erillisiksi itsestään. Näin ollen voimme vastaanottaa Jumalalta rakkautta ja elää yhteydessä ja suhteessa Hänen kanssaan.

  Ihmisyksilöiden erillisyys ja siitä seuraava ylittämätön erilaisuus sekä näistä johtuva perimmäinen yksinäisyys on meidän ihmisten luontainen tila, mutta onneksi Jumala on yliluonnollinen. Suhteessa Jumalan kanssa meidän ei tarvitse olla perimmäisesti yksin.

"Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi,

sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa.

Hän täyttää niiden pyynnöt, jotka häntä pelkäävät,

hän kuulee heidän huutonsa

ja auttaa heitä." (Ps. 145:18-19)

V. A. Koskenniemi: Yksin oot sinä, ihminen

"Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,

yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.

Askelen, kaksi, sa luulet kulkevas rinnalla toisen,

mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,

hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet

ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!

Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,

kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.

Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.

Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.

Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.

Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.

Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,

houreen jok' katoaa kun sitä kohti sa käyt.

Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,

yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,

yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.

Ainoa uskollinen on oma varjosi vain."

Pohdintoja taiteesta: tekoäly vastaan ihminen

  En ole tekoälytaiteen ystävä. En edes siinä tapauksessa että se tulisi kehittymään ajan mittaan yhä paremmaksi, ylevämmäksi, loisteliaammaksi...

Kohdallani ei ole kyse tunneperäisestä asenneongelmasta tai muutosvastarinnasta, vaan minulla on järkiperäinen perustelu kannalleni. Keksin sen ajatellessani Jumalaa. 

 Kaksi ajatuksia herättävää keskustelua

Kuva: Pixabay / Mali Aroesti

  Katsoin mielenkiintoisen YouTube-videon. Esiintyvänä muusikkona jo parin vuosikymmenen ajan elantonsa ansainnut mies kertoi kokeilleensa musiikkia generoivaa tekoälyohjelmaa. Hän oli syöttänyt ohjelmaan kirjoittamansa laulunsanat sekä kuvauksia omista tunnetiloistaan säkeisiin liittyen. Tulos yllätti hänet myönteisesti. Hän piti tekoälyn tuottamasta kappaleesta niin paljon että teki siitä oman mies ja kitara -versionsa. 

Mutta hän tunsi piston omassatunnossaan: oliko kappale hänen omansa? jos hän esittää sen yleisölle, pitääkö hänen kertoa että se on tekoälyn tuotos? Hän tunnusti ettei itse koe kappaleen olevan hänen omansa, mutta koska hän kirjoitti sanoituksen, se on enemmän hänen kuin kenenkään muun...

Kommenttiosastossa joku arvioi, että tekoälyn generoima musiikki tullee kehittymään ajan mittaan yhä paremmaksi ja että tulevaisuudessa kukaties tulee olemaan lähinnä tekoälymusiikkia. Joku toinen vastasi toivovansa, ettei niin koskaan tule käymään, sillä se olisi valtava menetys ihmisyydelle. 

Voin vain kuvitella miten monin tavoin tekoälyohjelmat tulevaisuudessa pystyvät muokkaamaan ja yhdistelemään ääniä sekä generoimaan vaikkapa hämmästyttäviä päällekkäisiä sävelkuvioita. 1600-luvulla syntyneen Bachin luomukset ovat monitasoisuudessaan ja harmonisuudessaan ihmeellisen kauniita. Tekoälylle luulisi olevan helppo nakki generoida vielä monitasoisempia, mosaiikkimaisia äänimaisemia... Tosin tähänastisten näytteiden perusteella en itse ihan vielä jaksa uskoa että tekoäly tulisi koskaan tavoittamaan klassisen musiikin säveltäjäsuuruuksien tasoa.

  Toisessa nettikeskustelussa joku luonnehti tekoälyn generoimaa musiikkia yleisesti huonoksi. Joku tekoälytaidetta puolustava penäsi perusteluja ja sai vastauksen, joka oli kerännyt satoja tykkäyksiä: se on liian täydellistä, liian virheetöntä, ja siten elotonta. Nyökyttelin vastaukselle. Jälleen samaa mieltä. 

Mutta tekoälytyyppi esitti perustavanlaatuisia vastakysymyksiä: miksi täydellisyys ja virheettömyys on ongelma, ja miksi täydellisyys olisi yhtä kuin elottomuus? Kukaan ei vastannut.

Aloin itse miettiä vastauksia kysymyksiin. Miksi epätäydellisyys on taiteessa hyvä asia? Ei kai meidän tule päätellä, että virheet ja säröt sinänsä tuovat lisäarvoa taideteokseen? Jos näin olisi niin meidänhän periaatteessa tulisi pyrkiä tiettyyn virheiden vähimmäismäärään per luomus? Kuulostaa nurinkuriselta pyrkimykseltä. 

Pysyin kuitenkin kannassani. En ole tekoälyllä generoidun musiikin, tai ylipäätään tekoälytaiteen, ystävä. 

Mikä minua siinä oikein hiertää? 

Ei luomus itsessään...

  Joitain päiviä myöhemmin aloin löytää vastauksia. Olin juuri ajattelemassa erästä Jumalaan liittyvää asiaa, kun oivalsin: avaintekijä on luominen, luovuus ja luoja!

Uskon että meidän ihmisten olemassaolossa ja arvossa on luovuttamattoman olennaisena tekijänä Luoja. Emme olisi olemassa ilman Jumalaa. Emme ole olemassa sattuman aikaansaamana. 

Väitän että taiteessa, kuten musiikissa, niinikään luoja on luovuttamattoman tärkeässä osassa. Luovassa prosessissa seuloutuu esiin taiteilijan elämän merkityksellisiä kokemuksia, ajatuksia ja tunteita – muistoja, toiveita, pelkoja, iloa, rakkautta, surua, ihanteita... – ja nämä siirtyvät lopputuloksena syntyvään luomukseen suoraan ja epäsuorasti. Teoksesta ne voivat avautua vastaanottajille, siis toisille eläville ihmisille, joiltain osin yksilöllisesti, joiltain osin niin että nämä tunnistavat vaistonvaraisesti omia saman kaltaisia kokemuksiaan.

Me ihmiset olemme perineet luovuuden Jumalalta. Taide on luojansa kautta inhimillistä. Inhimillisyys on olennaista taiteessa niin, että ilman sitä taide ei ole oikeaa taidetta. 

Tekoälytaide ja se, että se hiertää niin monia ihmisiä, kenties tulee ajan mittaan työntäneeksi tapaa, jolla ajattelemme taidetta, uudelleen lähemmäs menneiden vuosisatojen romanttista ajattelua luovista taiteilijaneroista? Taiteessa ei ole kyse vain teoksesta sellaisenaan, vaan myös sen luojasta, hänen taiteellisesta lahjastaan ja luovasta prosessistaan. Tämä puolestaan saattaa saada ihmiset ajattelemaan myös lahjan antajaa...

  Luomisen kautta saa vastauksensa myös edellä mainitsemani hämmentävä kysymys virheiden arvosta tai merkityksestä taideteoksessa: virheet, epätäydellisyys, säröisyys ovat hyvä asia taideteoksessa siksi, että ne saavat kuuntelijan vaistonvaraisesti tunnistamaan, että kyseessä on ihmisen luomus, mikä puolestaan johtuu siitä ymmärryksestä että ihminen on aina, täydellisyyteen pyrkiessäänkin, virheitä tekevä. 

Säröisyys ei ole arvo sinänsä, vaan koskettava merkki siitä että taideteoksen luoja on ihminen. Maan tomusta Jumalan kuvakseen luoma, syntiin langennut ja rikkinäinen, täydellisen Jumalan elämänhenkäystä sielussaan kantava.

"Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa

kaikkialla hänen valtakunnassaan.

Ylistä Herraa, minun sieluni!" (Ps. 103:22)

Ruokavaliopohdintoja Raamatun valossa

  Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa saivat minut pohtimaan kuitujen merkitystä ruokavaliossa. 

  Raamatussa meitä ei opeteta kasvissyöntiin, mutta siellä otetaan kantaa eläinten kohteluun ruoantuotannossa. 

Kuitujen salaisuus

  Viimeisen vuoden aikana olen syönyt kala-kasvispainotteisesti. Tarkoituksenani on saada terveyshyötyjä sekä pienentää ruokalaskua. Syön kyllä maaeläintenkin lihaa, mutta aiempaa harvemmin. Nykyisestä kasvispitoisesta ruokavaliostani saan paljon kuituja, eikä vatsani ole koskaan voinut yhtä hyvin. Ja kun ruoansulatus toimii, koko ruumis tuntuu toimivan paremmin.

Kuva: Unsplash / Svitlana

Syön joka ilta, päivän toisena lämpimänä ateriana, ruis- tai kaurapuuroa marjoilla ja pähkinöillä. Kuitupitoisen ruoan lisäksi päivittäinen liikunta sujuvoittaa ruoansulatustani.

Kasvisruokia paljon sisältävä ruokavalio tulee edulliseksi, kunhan tekee ruoan pääsääntöisesti itse. Kasvikunnasta valkuaisaineita saa erityisesti palkokasveista eli herneistä, linsseistä ja pavuista, ja nämä raaka-aineet ovat halpoja sekä hyvin säilyviä. Säilyvyys on tärkeää kun haluaa minimoida hävikin ja säästää rahaa.

  Kun suunnittelin ruokavaliotani reilu vuosi sitten, muistin erään asian mitä Jeesus sanoi Raamatussa ruoasta. Matteuksen evankeliumin 15. luvussa fariseukset moittivat Jeesuksen opetuslapsia siitä että nämä eivät ennen ruokailua olleet suorittaneet perinnäissäännöstön mukaisia pesuja. 

Ulkokultaiset fariseukset olivat aina moittimassa Jeesusta ja opetuslapsia. Jeesus hyödynsi tilanteen opettamalla etteivät ulkonaiset tekomme, kuten pesemättömin käsin syöminen, saastuta meitä, vaan että ulkonaiset väärät tekomme ovat itse asiassa vain merkki siitä, että olemme saastaisia sisäisesti: "Kuulkaa ja ymmärtäkää. Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos." 

Ihmissydän on synnin alkulähde. Jeesus jatkoi opetustaan:

 "Ettekö käsitä, että se, mikä menee suusta sisään, jatkaa kulkuaan vatsaan, ja sitten se ulostetaan. Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin." (Matt. 15:17-20)

Aamen. Ihmissydän ei ole mikään hyvyyden lähde, vaikka meillä ihmisillä vaikuttaa olevan tarve helliä ajatusta ihmisen pohjimmaisesta hyvyydestä. Olen aina rakastanut tätä Jeesuksen opetusta.

  Mutta tällä kertaa huomioni kiinnittyi tapaan jolla Jeesus puhuu siinä ruoasta. Hän kuvailee ruokaa joksikin mikä menee suusta sisään ja joka myöhemmin ulostetaan... Eikö tämä sisään-ja-ulos -malli toteudukin olennaisimmillaan kuitupitoisessa ruoassa?

Kuituja saa ainoastaan kasvikunnan antimista. Vihannesten, hedelmien, viljojen ja marjojen ravintoaineet imeytyvät matkalla läpi ruoansulatuskanavan ja loppuosassa, paksusuolessa, jäljelle jäänyt sulamaton kuitu muodostuu yhdessä veden kanssa pehmeäksi massaksi, joka on helppo ulostaa. 

Mutta kuitupitoisen ruokavalion salat ovat syvällisesti alkaneet aueta vasta viime vuosikymmenten tutkimuksen myötä. Monipuolisesti kasvikunnan tuotteita sisältävä ruokavalio ei ainoastaan saa vatsaa toimimaan, vaan sisältää prebiootteja, jotka ruokkivat koko ruumiin terveyttä edistävää suoliston mikrobiomia. Tieteellinen näyttö monipuolisen mikrobiomin hyvistä vaikutuksista esim. immuunipuolustukselle ja aivoterveydelle on vahva. 

  Kahden tuhannen vuoden takaisessa Israelissa tyypillisen ruokavalion perusta kuulemma koostui palkokasveista kuten linsseistä, härkäpavuista ja kikherneistä. Joka aterialla tarjoiltiin vehnästä tai ohrasta leivottua täysjyväleipää. Suosittuja vihanneksia olivat sipuli, purjo ja valkosipuli ja hedelmiä viinirypäleet, oliivit, omenat, välimerentaatelit ja viikunat. Lihaa syötiin vain silloin tällöin, monissa kotitalouksissa pelkästään juhla-aterioilla, kalaa useammin.

Todella kuitupitoista – ei mikään ihme että ruoka käsitettiin yksinkertaisesti ilmaistuna asiaksi joka kulkee elimistön läpi ja tulee lopulta ulos! 

Itse asiassa tyypillinen Raamatun ihmisten murkina kuulostaa ravitsemusammattilaisten usein suosittelemalta Välimeren ruokavaliolta. Toki joitain eroja on. Esimerkiksi äyriäisiä, jotka ovat melko yleisiä Välimeren ruokavaliossa, juutalaiset eivät syöneet, koska noudattivat Mooseksen laissa annettuja ruokarajoituksia. Jeesuskin noudatti niitä, täydellisesti.

  Mutta vaikka Jeesus maailmassa ollessaan ilmeisesti söi paljon kasvikunnan antimia, ei Hän kasvissyöjä ollut.

Lihansyönti ok, eläinten kaltoinkohtelu jumalatonta 

  Olen tottunut siihen että netissä törmää Jeesusta ja kristinuskoa koskeviin väitteisiin, jotka eivät ole Raamatun mukaisia. Vuosien varrella keskusteluissa on kiertänyt väitteitä että Jeesus meni naimisiin Maria Magdaleenan kanssa tai että Hän opetti jälleensyntymisoppia tai oli arvostettu joogi. Hiljattain törmäsin taas yhteen outoon väitteeseen. Sen mukaan Jeesus oli vegaani.

Joskus kyllä täytyy ihmetellä, miksi nämä ihmiset eivät yksinkertaisesti lue mitä Raamattu sanoo Jeesuksesta. Raamattu kun kuitenkin on ainoa luotettava tietolähteemme Hänestä, uskoipa siihen Jumalan sanana tai ei.

Se että Jeesus söi kalaa on kerrottu Luukkaan evankeliumissa harvinaisen selvästi ja yksityiskohtaisesti: "He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi." (Luuk. 24:42-43)

Jeesus puhui kananmunista ruokana (Luuk. 11:12).

Matteuksen evankeliumissa kerrotaan kuinka opetuslapset kysyivät Jeesukselta: "Mihin tahdot, että valmistamme pääsiäislampaan sinun syödäksesi?" (Matt. 26:17; käännös 1933/38) Ja Jeesus antoi heille ohjeet yhteisen juhla-aterian valmistelemiseen.

  En missään nimessä ole vegaanista ruokavaliota ja elämäntapaa vastaan. En ole ruokavaliofanaatikko mihinkään suuntaan. Hyvin suunniteltuna vegaaniruokavalio voi olla toimiva vaihtoehto ainakin osalle ihmisistä. Sen kiistattomana etuna on, että sitä noudattaessaan ei tule osallistuneeksi eläinkunnan tuotteiden tehotuotantoon, jossa esiintyy paikoin räikeää eläinten kaltoinkohtelua. 

Raamatussa on monia kohtia, joista selviää että Jumala välittää eläimistä ja haluaa niitä kohdeltavan hyvin karjankasvatuksessa. Sananlaskuissa sanotaan: "Vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa, mutta jumalattomain sydän on armoton." (Sananl. 12:10; käännös 1933/38). 

Eläimiä saa siis hyödyntää ruoantuotannossa, mutta se tulee tehdä eläinten tarpeista ja hyvinvoinnista huolehtien. Ihannetapauksessa eläimiä kasvatettaisiin ruoaksi vain luomutilojen kaltaisissa olosuhteissa. Myös riista eli metsästämällä saatu liha on eläinten ystävälle sopiva valinta.

  Vaikka syönkin punaista lihaa, tänä pääsiäissunnuntaina en syö lammasta, vaan todennäköisesti uunilohta vihannesten ja juuresten kera. Vietän toki pääsiäistä: juhlistan Jeesusta, todellista Jumalan karitsaa, joka antoi itsensä ristillä syntiemme sovitusuhriksi ja nousi kolmantena päivänä kuolleista!

"Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: 'Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!'" (Joh. 1:29)